Kouluttajat‎ > ‎

Vuoden 2016 MP-kouluttaja

Porin ratakettu on vuoden kouluttaja

Porilainen Esa Elo on valittu vuoden moottoripyöräkouluttajaksi. Arvonimi myönnetään vuosittain kouluttajatyössä ansioituneelle kouluttajalle. Vuoden mp-kouluttajan valitsee Suomen moottoripyöräkouluttajat ry (SMOK). Valinta tehtiin nyt 16. kerran.

Kuva: Marko Hukka
 
Konepyöräklubin kouluttajana toimiva Esa on tuttu näky niin kouluttajakurssin oppilaana kuin kouluttajanakin. Ensimmäisen kouluttajakurssin hän kävi vuonna 2004 ja läpäisi SMOKin auktorisointitestit kymmenen vuotta myöhemmin. 

Kouluttajien koulutustoiminnassa mukana olemisesta huolimatta Esan saattaa bongata oppilaana ennakoivan ajon peruskurssilla.

Esa on oppilaiden keskuudessa pidetty kouluttaja rauhallisen ja helposti lähestyttävän olemuksensa takia. Kouluttajana hän myös rohkaisee ihmisiä omalla esimerkillään ottamaan oppia myös vastoinkäymisistä.

Suomen moottoripyöräkouluttajien toimintaan Esa on tuonut esimerkillisen asenteen lisäksi ratakoulutuksen. Moottoripyöräilyssä 25 kertaa Suomen mestaruuden saavuttaneen Kari Vehniäisen kanssa yhdessä suunniteltu koulutus on avannut muillekin kouluttajille rata-ajamisen saloja.

Vuoden kouluttajat

2016 Esa Elo, Pori
2015 Jussi Korhonen, Oulu
2014 Janne Tervola, Helsinki
2013 Pertti Jaakkola, Pori
2012 Juha Vaskunlahti, Punkalaidun
2011 Antti Kortesuo, Juupajoki
2010 Jarmo Jokilampi, Kangasala
2009 Jari Jokilampi, Kangasala
2008 Kari Hanski, Tampere
2007 Seppo Tuumi, Pori
2006 Jari Tuores, Vaasa
2005 Timo Anttila, Porvoo
2004 Jari "Jysky" Tengman, Riihimäki
2003 Joni Kuusisto, Vantaa
2002 Petri Tuovinen, Tampere
2001 Jyrki Hannonen, Järvenpää

SMOK ry
Suomen moottoripyöräkouluttajat ry:n tehtävänä on moottoripyöräkoulutuksen edistäminen ja moottoripyöräkouluttajien ammattitaidon ja kouluttajavalmiuksien kehittäminen.

SMOK mittaa kouluttajien pätevyyttä monipuolisilla kouluttajatesteillä. Noin kahdestasadasta jäsenestä auktorisoituja, testit läpäisseitä kouluttajia on 60 kappaletta. 

Auktorisoidut kouluttajat kouluttavat tulevia kouluttajia ja toimivat kouluttajatestien vastaanottajina. Vuoden moottoripyöräkouluttaja valittiin ensimmäisen kerran vuonna 2001.

Lisätietoja:
Vuoden kouluttaja Esa Elo, 040 758 9668
SMOK puheenjohtaja Juho Levänen, 040 532 1068


Comments