Kouluttajat‎ > ‎

Vuoden 2012 MP-kouluttaja

Juha Vaskunlahti vuoden moottoripyöräkouluttajaksi

Suomen moottoripyöräkouluttajat ry (SMOK) on valinnut vuoden 2012 moottoripyöräkouluttajaksi Juha Vaskunlahden. Palkinto myönnetään vuosittain koulutustyössä ansioituneelle SMOKin kouluttajalle. Titteli myönnettiin 12. kerran. 


Punkalaitumella autokouluyrittäjänä toimiva Juha ”Vasku” Vaskunlahti on yksi SMOKin perustajajäsenistä ja pitkäaikainen kantava voima. Hän oli yhdistyksen kolmen ensimmäisen kouluttajatestit läpässeiden joukossa vuonna 1995. Vasku toimi pitkään yhdistyksen hallituksessa ja sihteerinä.

Vasku harrastaa lajia monipuolisesti asvaltilla ja enduropoluilla. Hän on tunnettu aktiivisesta otteesta koulutettaviin. 
- Kouluttajana Juha on tinkimätön ja mukana aidolla tunteella, kouluttajakollega kertoo. 

Omaa autokoulua Vasku on pyörittänyt vuodesta 1988. Hän on toiminut

Palkitut kouluttajat

2013 Pertti Jaakkola, Pori

2012 Juha Vaskunlahti, Punkalaidun

2011 Antti Kortesuo, Juupajoki

2010 Jarmo Jokilampi, Kangasala

2009 Jari Jokilampi, Kangasala

2008 Kari Hanski, Tampere

2007 Seppo Tuumi, Pori

2006 Jari Tuores, Vaasa

2005 Timo Anttila, Porvoo

2004 Jari "Jysky" Tengman, Riihimäki

2003 Joni Kuusisto, Vantaa

2002 Petri Tuovinen, Tampere

2001 Jyrki Hannonen, Järvenpää

kouluttajauransa aikana tiiviisti Suomen Autokoululiiton ja Liikenneturvallisuuden edistämissäätiön luottamustehtävissä. Hän on ollut mukana moottoripyörätutkintojen kehittämisessä sekä tutkintojen vastaanottajien ja kouluttajien koulutuksessa. Motoristien jatkokoulutusta hän on kehittänyt Motopassi-työryhmässä ja tekee sitä edelleen Moto Survival Finland ry:n kautta.

SMOK ry
Suomen moottoripyöräkouluttajat ry on perustettu vuonna 1994. Yhdistyksen tehtävänä on moottoripyöräkoulutuksen edistäminen ja moottoripyöräkouluttajien ammattitaidon ja kouluttajavalmiuksien
kehittäminen.

SMOK toimii yhteistyössä muiden järjestöjen kuten Liikenneturvan, Autokoululiiton, Suomen Motoristit ry:n ja MP69:n kanssa. Vuoden moottoripyöräkouluttaja valittiin ensimmäisen kerran vuonna 2001.

SMOK mittaa kouluttajien pätevyyttä monipuolisilla kouluttajatesteillä. Noin kahdestasadasta jäsenestä auktorisoituja, testit läpäisseitä kouluttajia on 56 kappaletta. Auktorisoidut kouluttajat kouluttavat tulevia kouluttajia ja toimivat kouluttajatestien vastaanottajina.

Painoresoluutioiset kuvat ovat ladattavissa osoitteesta http://www.urheilukuvat.net/Category/SMOK-vuoden-mp-kouluttaja/

Lisätietoja:

Vuoden kouluttaja Juha Vaskunlahti, 0400 121 039

SMOK puheenjohtaja Tony Lind, 0500 558 922


Comments